|
|
Mieskvartetti Delicato on Raisiossa rekisteröity yhdistys,
joka perustettiin v. 1982 edistämään
korkeatasoista mieskvartettikulttuuria.
Delicato-kvartetissa laulavat I tenorina Jukka Sallinen, II tenorina
Robert Paul, I bassona ja taiteellisena johtajana Lauri Kangas
sekä II bassona ja yhdistyksen puheenjohtajana Kalevi
Vähä-Eskeli. Jukka Sallinen siirtyi I tenoriksi v. 2009 kun
Delicaton perustajiin kuuluva Veikko Ilola halusi lopettaa kvartetin
ykköstenorina. Veikko Ilolaa jatkaa toimintaansa
Delicato-yhdistyksen hallinnossa. Kaikilla Delicaton laulajilla on
taustanaan monivuotinen, vankka kuorolaulukokemus. Kvartetin
sovituksista on 1990-luvun puolivälistä vastannut kvartetin
taiteellinen johtaja, director cantus Lauri Kangas.
Kvartetin pääasiallinen ohjelmisto
käsittää klassista ja hengellistä
musiikkia, mutta pienemmissä tilaisuuksissa kvartetti laulaa
mielellään myös kansanlauluja ja serenadeja.
Jälkimmäisestä kuulija saa hyvän
käsityksen kuuntelemalla kvartetin
ensimmäistä levyä, Ole
rakastettu, rakastettuni (1998).
Valitettavasti tätä levyä ei ole
enää saatavissa.
Vuonna 1999 kvartetti julkaisi toisen
äänilevynsä Kirkko
eilen ja tänään.
Siinä olevia äänitteitä soitetaan
mm. Yleisradion hartausohjelmissa.
Tätäkään CD:tä ei
valitettavasti enää ole saatavana.
Kvartetti julkaisi Suomen Kulttuurirahaston tukemana kolmannen
CD:nsä vuonna 2003 - Alakansakoulun lauluja.
Tästä äänitteestä on
tullut erittäin suosittu ja heinäkuussa 2004 se oli
tiettävästi myydyin suomalainen
äänite. Tämän CD:n
jälkeen alakansakoululauperinne on kokenut uudelleen tulemisen
Suomessa, mikä ainakin osittain on johtunut juuri Delicaton
panoksesta ja täsät CD:stä.
Tätä äänitettä on edelleen
saatavana (TILAUSLOMAKE).
Kvartetin neljäs CD Paljain
jaloin, julkaistiin vuoden 2008
lopussa. Alakansakoulululaulujen jälkeen kvartetti
koki haasteekseen luoda uutta suomalaista mieskvartettimusiikkia, ala
joka on jäänyt varsin vähälle
huomiolle sitten Kipparikvartetin ja Four Catsin. Kaikki
sävellykset tällä levyllä on tehty
nimenomaan mieskvartetti Delicatolle ajatuksena tuoda kuulijoiden
ulottuville uutta, suomalaista mieskvartettimusiikkia.
Delicato toivoo Paljain jaloin
äänitteellä
edistävänsä uuden
mieskvartettimusiikkikulttuurin syntymistä maahamme.
Äänitteiden lisäksi kvartetin toiminta
näkyy ja on näkynyt myös muissa
yhteyksissä. Olemme laulaneet Turun ja Porin
läänin taidetoimikunnan sekä Yleisradion
äänitteissä sekä konsertoineet
laajalti Etelä-Suomessa. Vuosina 1995 – 1998
esiinnyimme useissa Etelä-Suomen kaupungeissa
kirkkomusiikkohjelmistollamme. Vuonna 1997 esiinnyimme
Espanjan Barcelonassa. Kvartetti esiintyi vuonna 2003 Suomen
Madridin-Instituutissa kansanlauluohjelmistolla ja Salamancassa
kirkkomusiikkiohjelmalla.
01/2009
< Etusivulle
|