Mieskvartetti Delicato
YLEISESITTELY
Presentation på svenska
Presentation in English
DELICATO 30 VUOTTA
DELICATO 30 ÅR

30-VUOTISJUHLA-
KONSERTTI JA
-HISTORIIKKI

DISKOGRAFIA
KUVASATOA
LEVYJEN TILAUS
YHTEYSTIEDOT
PALAUTE


Diskografia
PALJAIN JALOIN


1. Kulkurin kosinta
2. Sammakon virsi sateen aikana
3. Kiinalainen tango
4. Pienellä huilulla
5. Rakkautta ensisilmäyksellä
6. Pieni syntinen laulu
7. Vävy
8. Oudot häät
9. Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri (Aisopoon aihe)
10. (Nimetön aforismi)
11. Paljain jaloin
12. Alakuloisuus
13. Viulu
14. Talo
15. Ympyrä
16. Mikä ei pidä paikkaansa
17. Tanssilaulu
18. Ohi ikkunan
19. Teppo Tyhjänen
20. Pitkäperjantai
21. Sumu
22. Odotus
23. Kiitä sieluni Herraa
24. Oodi

Kulkurin kosinta
Säv. Erkki Ensiö (2003), San. Einari Vuorela (1919)

Kulkuri olen minä ennen ollut,
kulkuri olen vain nytkin.
Näithän: varsani valkoharjan
juuri mä sen seinään kytkin!

Kulkurin omaksi kyselen sua,
kulkunen luokalla laulaa,
tuuheat taljat reslassa vuottaa.
Katsos mun orhini kaulaa!

Kulkurin pirtti on pitkän pitkä,
tähdet sen katossa kiiluu.
Kuuttaren värttinä kultia kehrää,
revontuli takassa hiiluu.

Kulkurin ruista ei vie halla,
hältä ei lampaat karkaa.
Kulkuri elää taivasalla,
viljelee maantien sarkaa.


Sammakon virsi sateen aikana
Säv. Lauri Kangas (2005), San. P. Mustapää (1945)

Hyppien, tanssien kuljen
polkua varjoisaa,
polkua metsän halki,
polkua metsän taa,
niitylle huikasevalle
kurjenpolvien,
niitylle härjänsilmäin,
varsankellojen.

Autuas, autuas ilta,
Autuas ilta nyt on.
Päivällä paahtava helle,
autere auringon
yllä janoisten kukkain,
harmajan-valkeain,
kalvaitten härjänsilmäin,
kellojen kumartuvain —

vaan nyt pilvistä vesi
tihkuu ja salama lyö —
autuas, autuas ilta,
onnellisuuden yö.
Kosteus vyöttää niityn
mättäät raukeat,
lammikko alhossa kiiluu,
puroset porisevat.

Lammikko alhossa kiiluu
vettä virkistävää!
Täyttynyt toiveuni,
kelpaa hengittää!
Elämänlähteelle, veljet,
sirkka ja mettinen!
Vedelle simaiselle
viritän ylisyksen.

Rypien, ryypäten vettä
kasteenraikasta, näin
vedessä simaisessa
villisti temmeltäin
persoonallisen virren,
sammakon virren teen.
Veljet, alusta jälleen,
veljet uudelleen!

Hyppien, tanssien kuljen etc.

Kiinalainen tango
Säv. Markku Lulli-Seppälä (2002/2007), San. Tuula Fingerroos (1994)

Sieluani outo tuli polttaa
Sinuun kun katson
tuo tuli leimahtaa.
Silmissäni kovuus,
sydämessä tyhjyys,
ulkokuori kylmyyttä jo huokuaa.
 
Kuin kiinalainen tango
tää rakkautemme on -
minä tulta ja jäätä,
sinä hiljaista tuulta -
Miten eteenpäin me
kuljetamme tätä purtta?
 
Tuli palaa, se palaa
sisälläni mun.
Askel askeleelta astun,
kun kuljen luokses sun.
Niin raskaat ovat askeleet
kuin lentohiekkaan uponneet,
tää on ainut tilaisuus.
 
Kuin kiinalainen tango
tää rakkautemme on -
minä tulta ja jäätä,
sinä hiljaista tuulta -
miten eteenpäin me
kuljetamme tätä purtta?


Pienellä huilulla
Säv. Erkki Ensiö (2003), San. Einari Vuorela (1919)

Pienellä huilulla huutelen
myöhällä illan suussa. —
Luhdin lehdillä neitonen nuklkuu
ja peipponen pihapuussa.

Pienellä huilulla huutelen
karhulle korven poveen. —
Koputan pienellä laulun päällä
Tapion tyttöjen oveen.

Pienellä huilulla huutelen
omankin kullan tupaan.
Akkunan alla kihloja näytän
ja pappilanmatkan lupaan.

Pienellä huilulla huutelen
korpeen ja korven yli.
Kuuntelen: kaikuja kumpuilee
korpi ja korven syli.


Rakkautta ensisilmäyksellä
Säv. Martti Parkkari (2004), San. Wisława Szymborska (1993)
Suomennos: Martti Puukko ja Jarkko Laine

He olivat molemmat vakuuttuneita
että heitä yhdisti äkillinen tunne.
Kaunista moinen varmuus,
 mutta epävarmuus vielä kauniimpaa.

Heistä tuntuu että kun he eivät olleet tutut
ei mitään tapahtunut heidän välillään.
Mutta mitä sanovat kadut, raput, porraskäytävät
joissa he ehkä ovat kohdanneet  jo kauan sitten.

Haluaisin kysyä heiltä,
eivätkö he muista –
ehkä pyöröovessa
joskus kasvokkain? 
jokin ”Anteeksi” tungoksessa?
”Väärä numero” kuulokkeessa?
—    Mutta  tiedän kyllä heidän vastauksensa.
—    Ei, eivät he muista

He hämmästyisivät kuullessaan
että jo pitemmän aikaa
sattuma on leikkinyt heidän kanssaan.

Se ei vielä ole ollut aivan valmis
muuttumaan heidän kohtalokseen
vaan on lähentänyt ja erottanut heitä,
juossut heidän tielleen
ja hihitystään pidätellen
hypännyt sivuun.

Oli merkkejä ja viestejä,
olkoonkin ettei niitä voinut lukea.
Ehkä kolme vuotta sitten
taikka viime tiistaina
lensi tietty koivunlehti
olkapäältä olkapäälle?
Jotain joutui kadoksiin ja löytyi.
Kuka tietää ettei se ollut pallo
lapsuuden puistossa.

Oli ovenkahvoja ja ovikelloja
joissa kosketus
peitti aikaisemman kosketuksen.
Matkalaukut säilytyksessä vierekkäin.
Ehkä jonakin yönä samanlainen uni,
heti heräämisen jälkeen pois pyyhkiytynyt.

Jokainen alkuhan
on vain jatkoa jollekin,
ja sattumien kirja
aina puolivälistä auki.


Pieni syntinen laulu
Säv. Pekka Torhamo (2004), San. Uuno Kailas (1926)

Pien ihanaiseni, vuoteellain
olet ollut alaston.
Minä syntimme muistoa laulussain
en kiellä; se kaunis on.

Ja kun silmäni suljen, päivin öin
näen vartalos vieläkin,
ihos kuultoa, poveas ikävöin
ja syntiä, suloisin.

Ja aina, kun olet lähelläin
ja suutas suutelen,
minä tunnen kanssasi kylpeväin
pyhiss’ aalloissa Gangeksen.

Sinä puhdistat, sinä nostat vain,
siks syntimme kaunis on.
Tytär jumalan, minun vuoteellain
olet ollut alaston.


Vävy
Säv. Erkki Ensiö (2003), San. Einari Vuorela (1932)

Oli synkeä salo.
Meni tie.
Tuli talo.

Oli loimuava takka.
Oli tyttö.
Oli akka.

Soma puheitten sävy.
Tuli yö. —
Olin vävy.


Oudot häät
Säv. Pauliina Isomäki (2004), San. Juhani Siljo (1919)

Nasulassa nasun lasten on niin lysti olla,
päivät pitkät ilakoivat kotivainiolla:
Niff ja Nöf ja Tif ja Töff ja koko perhekunta.
Illan tullen emon syli suopi onnen unta.

Sepä juupelin juhlat kun mull’ on häät!
—    Oli aikomus porsaat paistina syödä,
härät tuumin viinien hinnaksi myödä…
Häiss’ ylinnä nyökkyvät nautain päät!
Härät istuvat pöydässä hännällään
vesisankoista juhannusmaljoja juoden!
Härän silmiin hiutuvan katseen luoden
sitä morsian sietävi vieressään…
Emäporsaat sulhasen polkkaan vei,
minut piiriinsä saarti ne permannolle.
—    Hiis olkoon, häät meni hunningolle.
Minä kylläni sain jo, ne vieraat ei!


Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri (Aisopoon aihe)
Säv. Lauri Kangas (2004), San. Lauri Pohjanpää (1924)

Tuli maalaishiirelle vierahaks’
ihan kaupunkilaisserkku.
Oli tallin alla päivälliset
ja herkun vieressä herkku,

siin’ olikin: marjaa, hernettä
ja silavaakin pala,
ja hiiri hykersi käsiään:
”No, serkku, syödä ala.”

Ja serkku olikin syövinään,
mutta nyrpisti samalla nenää
”Miten viitsitkin elää kituuttaa!
Kuinka viihdyt täällä enää?

Kun näkisit meidän hienoudet!
Ei siellä kaluta jyvää!
Sianlihat, ah, voissa paistetut
siellä syödäänkin ja muuta hyvää!”

Vesi suussa, hiukan häpeissään,
sitä kuunteli maalaismuori.
Kera serkun matkalle kaupunkiin
—    kuink’ ollakaan — hän suori…

Ja linnan ruokasalissa
oli pöydällä tähteet pitoin.
”Ole hyvä”, sanoi hiiri kaupungin
jo ruokaliinaa sitoin.

Mut samalla nosti se käpälää:
”Joku tulee! Sh! Seinänrakoon!”
Ja serkut, sydän syrjällään,
vain vinkas ja pinkas pakoon.

Mut sielläkös puhuikin puhtahaks
jo maalaisserkku suunsa:
”Vai tätä on ihanuus kaupungin!
Saa pitää se lihansa, luunsa!

Kovin hienosti teillä syödäänkin:
’joku tulee…sh!...ala lentää!’
Menen isäini maalle takaisin!
Paras pyy on pivossa sentään”


(Nimetön aforismi)
Säv.Markku Lulli-Seppälä  (1995/2005), Sov. Lauri Kangas
San. Veikko Polameri (1986)


Olet nuori,
ja minä rakastan vain sinua
Vanhenet,
ja minä vain rakastan sinua
Olet vanha,
ja vain minä rakastan sinua


Paljain jaloin
Säv. Erkki Ensiö (2003), San. Uuno Kailas (1928)

Niin mä kerran
tieni aloin,
niin mä kuljen:
paljain jalon

Avohaavat
syvät näissä
ammottavat
kantapäissä:

rystysihin
joka kiven
jäänyt niist’ on
verta hiven.

—    Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.

Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
—    Näin on hyvin.

—    Tapahtukoon
tahtos sinun,
Kohtaloni
eikä minun.


Alakuloisuus
Säv. Erkki Ensiö (2003), San.  Einari Vuorela (1921)

Minun on iltaisin ikävä,
haasta ei keralla kukaan.
Seinällä käy vain vanha kello,
aika kai kuluu sen mukaan.

Usein on pirttini pimeä,
keitä ei liedellä kukaan.
Tuuli ovea louskuttelee.
Huokailen tuulen mukaan.

Ylen on orpoa oloni,
kehrää ei tuvassa kukaan.
Seinällä käy vain vanha kello —
ikäkin kuluu sen mukaan.


Viulu
Säv.Kalevi Vähä-Eskeli (2005), Sov. Lauri Kangas (2005)
San. Uuno Kailas (1931)

Koko pitkän päivän istui
hän nurkassa yksinään.
Oli hänellä ruohonkorsi
ja varpu käsisään.

Ja se kuiva ruohonkorsi
oli hänelle viulun jous:
koko päivän se ylitse viulun
—    sen varvun — sous ja sous.

Mitä soitti se koivunvarpu,
Isä Jumala yksin ties:
oli viulu se hullunviulu,
ja se mies oli autuas mies.


Talo
Säv. Kalevi Vähä-Eskeli (2007), Sov. Lauri Kangas (2007)
San. Uuno Kailas (1931)

Nous taloni yhdessä yössä —
kenen toimesta, Herra ties.
—    Se auttoiko salvutyössä,
se Musta Kirvesmies? —

On taloni kylmä talo,
sen ikkunat yöhön päin.
Epätoivon jäinen palo
on tulena liedelläin.

Ei ystävän, vieraan tulla
ole ovea laisinkaan.
Vain kaks on ovea mulla,
kaks: uneen ja kuolemaan


Ympyrä
Säv. Kalevi Vähä-Eskeli (2007), Sov. Lauri Kangas (2007)
San. Uuno Kailas (1931)

Mies se kiersi ympyrää,
vastapäivään kiertävää
ympyrää
teljettynä koppiin.

—    ”Tästä taivaan kuoriin vie
katumuksen kautta tie.”
Miten lie,
mies jäi siihen oppiin.

—    ”Toisin kiersin päivin, öin
ajatuksin, sanoin, töin.
Päivin, öin
paha lanka pauloi.

Kierrän, kierrän oikeinpäin,
vyyhti synnin ympyräin
aukee näin.”
Kiersi mies ja lauloi.

—    ”Kepenee ja virvoittuu
tunto, taakka kirvoittuu.
Virvoittuu
jalka tällä tiellä.

Pian pieni lapsi oon,
tulen kotikartanoon,
lapsi oon,
nukun kehtoon siellä.”


Mikä ei pidä paikkaansa
Säv. Pauliina Isomäki (2004), San. Markku Into (1990)

hauska pila, hiljaisuus,
jostain siepattu, hyväily,
toivo ja pelko,
panos ja tuotto,
miten voit todeta
alkavan lopun

mikä ei pidä paikkaansa,
on välttämättä totta,
mikä tuli todistettua,
on epäilyksen alainen,
vilkaisin verhojen lomasta,
lumi valkoinen röyhtäisi


Tanssilaulu
Säv. Pauliina Isomäki (2004), San. Juhani Siljo (1910)

Käy kulku kuin tanssi, kuin karkelo vain
yli talven kenttien valkeain.
Pyrytuulen kanssa karkelohon
yks ihmislapsista liittynyt on.

Valot taivahan kaikki on saamuneet
ois pitkiksi käyneet jo taipaleet:
tuli leikkivä tuuli ja hyppyhyn vei,
mihin tie, sitä muista nyt kulkija ei.

Elon kauhutko eessä vai kuoloko lie:
näin käydä on helppo se tuskan tie.
Surun huomispäivä tuo tullessaan,
yö täysi on karkelon hulmetta vaan.

Mikä autuus itsensä unhottaa!
Ei eloa pelkää, ei kuolemaa.
Elo on kuin tanssi, kuin karkelo vain
yli kenttien pehmoisten, valkeain.


Ohi ikkunan
Säv.Pauliina Isomäki (2004), San. Juhani Siljo (1910)

Ohi ikkunan lumia lentää,
ne tuuli kauvas vie.
Ohi ikkunan ihmiset entää,
ei jälkeä säilytä tie.

Lumet, ihmiset illan helmaan
pian silmistä häipyy pois.
—    Elon kummaan kuvitelmaan
syvin onniko kätketty ois—?


Teppo Tyhjänen
Säv. Pauliina Isomäki (2003), San. Juhani Siljo (1919)

Isä, hatara nuttu
Ol’eloni tää,
se kylmän pitää,
ei lämpimää,
ja ainut antis
oli nuttu tää.

Ylen hajallansa
sen päällys on,
ja tasku puhki 
ja pohjaton,
—  paha sinne säästää
mun mitään on.

Isä, käskevät paikata
nuttua mun…
Ah, paikkuutyöhönkö
poikas sun — !
Ja jok’ainut tilkku
tulisi kerjätä mun…

Ja nuttu paikaten
pahenis vain —.
Ei, sellaisna kannan
kuin sulta sen sain.
—    ja ihmiskummana kuljen vain,

kunis poliisi Kuolema
tulee ja vie,
—    käsipuolessani
hän piankin lie, —
minut oljille korjaa,
nutun nurkkaan vie.

—    Mut’ aamuna uunna
puvun uuden saan.
Ken verhoa vanhaa
nyt paikkamaan,
kun kohta uuden,
Isä, sulta saan!


Pitkäperjantai
Säv. Pekka Torhamo (2004), San. Aaro Hellaakoski (1943)

Ristin juurella, taakkani alla
huohotan, mielellä musertuvalla:
Herra, armahda mua.

Sanasi minulle oudoiksi jäivät.
Tuttuja vain oli turhuuden päivät.
Herra, armahda mua.

Kaukana kuljin sun tahtosi tieltä
käyttäen pöyhkeän kerskurin kieltä.
Herra, armahda mua.

Itseni tunnossa huumaavassa
Olin sua ristiinnaulitsemassa.
Herra, armahda mua.

Ristisi juurella, murskana aivan
nyt ole, maahan lyömänä vaivan.
Herra armahda mua.

Sumu
Säv. Erkki Ensiö (2003), San. Helena Anhava (1975)

Sumu helmikuun lumella,
sumu verkkokalvon päällä.

Neitsyt Maaria emonen,
rakas äiti armollinen.
Sirottele uutta lunta
hiuksille hopeisille,
jäsenille piinatuille,
anna unta uupuneelle,
luomet kanneksi levitä.

Sielu, sokea lepakko
hakee ulos päästäksensä
majasta murenevasta,
puusta tuulen riipimästä.

Neitsyt Maaria emonen,
rakas äiti armollinen.
Laula uupunut unehen,
Luopunut lepoon aseta.
Nosta pois sumuinen verho,
anna ilman sininen kangas
malmikellon kumahdella,
tuskan tuulehen hajota.


Odotus
Säv. Pauliina Isomäki (2004), San. Juhani Siljo (1910)

Pitkä vaiva, heikko työ,
sydän rauhatonna lyö.

Milloin hetki jumalainen
saavut, kirkas, laulavainen

syntylaulut elon uuden
pyhän, ylhän ikuisuuden?

Syvyydestä sydämen
nouse soiden, kukkien,

luo kuin kevään talven alta
sieluun uuden valon valta!


Kiitä sieluni Herraa
Säv. Martti Parkkari (2004) 
San. Psalmi 104 (1933/1938 Raamatunkäännös)

Kiitä Herraa, minun sieluni,
Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri;
valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi.

Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan,
sinä levität taivaat niinkuin teltan;

sinä rakennat salisi vetten päälle,
teet pilvet vaunuiksesi
ja kuljet tuulen siivillä.

Sinä teet tuulet sanasi saattajiksi,
palvelijoiksesi tulen liekit.

Sinä asetit maan perustuksillensa,
niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti.

Sinä peitit sen syvyyden vesillä kuin vaatteella.

Ne antavat juoman kaikille metsän eläimille,
villiaasit niistä janonsa sammuttavat.

Niiden partailla asuvat taivaan linnut
ja visertävät lehvien välissä.


Oodi
Säv. Markku Lulli-Seppälä (2007), San. Pirkko Kotiranta (1967)

Ei ole mitään niin suloista
missään taivaissa, tähdissä eikä maailmoissa
kuin on Se, mitä on juuri koettu.
 
On kerrottu, että Se on ollut jo aikojen alusta,
mutta Se on alati muuttanut muotoaan.
Ja aina kun Se jälleen on koettu,
Se on ollut kaikkein kauneinta
ja samalla kaikkein kauheinta
kaikista asioista luotujen kesken.
 
Se on noussut avaruuksien mittaamattomiin korkeuksiin
ja Se on painunut maahan sylien syvyyksiin - jo kaikkina aikoina.
Ja Se on ollut jo synnystä lähtien
Luotujen työssä,
mielien laajuudessa
ja ylevien henkien saavutuksessa.
 
Alussa Se on ollut niin puhdas
kuin valkea kyyhky pilvettömällä taivaalla.
Mutta aikojen vieriessä Siitä on tullut
raateleva susi ihmisten sydämiin.
Ja nyt, - Se on tavoittanut meidät,
Se on tullut luoksemme kuin siipensä levittänyt
kuoleman ja ylösnousemuksen sallimus
- hämyisenä huhtikuun yönä.
 
Ja jo synnystä lähtien
tuo kaikki on nostattanut kasteen ihmisten silmiin.
Se on ollut luotujen silmissä
kuin saavuttamaton avaruus
ja sammumaton aurinko,
koska Se on kaikista asioista
maissa, tähdissä ja taivaissa salaperäisin.
Ja hamaan hautaan asti
ihminen tulee kulkemaan aamukaste silmissä,
silloin kun on kokenut Sen.
 
Tosiaan - nytkin Se nostattaa vedet silmiin.
Se nostattaa hijaisen hymyn huulille
ja antaa käden kosketukselle inhimillisyyden.
On ihmeellinen asia, kun on vedet silmissä.
On kuin ei näkisi mitään
ja kumminkin näkee vuosisatojen taakse -
- on kummallinen asia olla vedet silmissä.
Sekin on ihmeellinen asia, kun on hymy huulilla.
On kuin ei sanoisi mitään
ja kumminkin kertoo kaiken -
- on kummallinen asia olla hymy huulilla.
Niin - sitä Se on,
koska Se on kaikista asioista suloisin
avaruuksien mittaamattomuuksissa,
maan sylien syvyyksissä
ja jokaisen luodun sydämessä.
 
Ja ihminen on kulkenut, etsinyt
ja antanut Sille monta nimeä,
koska on halunnut vangita Sen
ja omistaa Sen.
Mutta silloin Sitä ei ole enää ollut,
koska Se on jo aikojen alusta luotu olemaan vapaudessa.
Ja yhä ihminen haluaa omistaa ja tukahduttaa Sen itsekkyydellään -
Mutta Se pakenee ihmistä,
koska ihminen ei ole jumalien kaltainen vapaudessa eikä täydellisyydessä.
 
Ja koska Se, joka on ollut, on, ja tulee aina olemaan,
on niin herkkää kuin luodun hengitys sisään ja ulos,
ja niinkuin luodun hengitys on vapaata,
niin Senkin täytyy antaa vapaasti puhjeta kukoistukseensa,
sillä vasta silloin Se on
kauneinta ja inhimillisintä
kaikista asioista maailmoiden maailmoissa - meidän luotujen kesken.


 

< Etusivulle